Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Adel Abidin on näkymätön – niin kuin suurin osa tämän jutun lukijoista.
Näkymättömänä on helppoa kävellä kadulla, asioida kaupassa ja lentokentällä. Käydä koulua tai pelata pipolätkää.
Abidin on syntynyt 1973 Bagdadissa, Irakissa. Suomen passi taiteilijalla on ollut vuodesta 2009, mutta se ei tee näkymättömäksi. Kyse on ulkonäöstä.
– Ranskassa minua luullaan ranskalaiseksi, Italiassa italialaiseksi, Jordaniassa libanonilaiseksi ja Yhdysvalloissa amerikanjuutalaiseksi. Olen kuin kameleontti, charmikkaasti harmaantunut Abidin nauraa.
Abidin on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Hänen töitään on ollut esillä eri puolilla maailmaa, muun muassa kolme kertaa Venetsian biennaalissa. Abidinin kestoteemoja ovat kulttuurit ja ennakkoluulot, mutta yksittäisinä sanoina ne eivät vastaa teosten puhuttelevuutta.
Abidin näkee lähelle ja kauas kutkuttavalla tavalla.
Suomalainen rehellisyys on kaunista.
Adel Abidin
Vuonna 2014 taiteilija julkaisi videoinstallaation, jossa arabimies pitelee kaapunsa helmoja kurissa kuin Marilyn Monroe yhdessä elokuvahistorian kuuluisimmassa kohtauksessa.
Jihad (2006) kommentoi terroristien uhkailuvideoita, joita mediat länsimaissakin julkaisevat. Kalashnikovin tilalla on kitara, kun naamioitu "terroristi" esittää folk-klassikon This Land Is Your Land.
– Alun perin minulla ei ollut hajuakaan, miksi ryhdyin taiteilijaksi. Nyt luulen, että se johtui taiteen antamasta vapauden tunteesta. Tässä työssä tunnen olevani vapaa. Kaikki mitä teen, on itsestäni kiinni, eikä kukaan määrää minua, Abidin kertoo.
Luotatko viranomaisiin? Abidin ei
Abidin muutti suomalais-irakilaisen vaimon kanssa Suomeen vuonna 2001. Pariskunta erosi 2003, samaan aikaan, kun taiteilija aloitti maisterinopinnot Kuvataideakatemiassa.
– Tuli Irakin sota, ja sitten amerikkalaissotilaat miehittivät maan. Minä sain opintoni valmiiksi täällä Suomessa ja jäin tänne. Tarinassani ei ole mitään erikoista, Helsingin lisäksi Jordaniassa työskentelevä Abidin sanoo.
Nuoruusvuodet Bagdadissa ja aikuisuus Suomessa ja maailmalla ovat sen sijaan laajentaneet taiteilijan maailmankuvaa moniulotteiseksi. On tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista – näkymättömyyden siunaamana.
Suomessakin on kaikenlaista paskaa ja kaikenlaista hyvää rinnakkain.
Adel Abidin
Kyseenalaistaminen on Abidinille luontevaa niin taiteilijana kuin ihmisenä. Hänen analysoinnin kohteeksi joutuvat kaikki ikään, rotuun, sukupuoleen tai ilmiöön katsomatta.
– Virheen mahdollisuus on aina olemassa, kun kyse on ihmisestä. Siksi en luota Suomessakaan viranomaisiin sataprosenttisesti, vaikka arvostan heidän työnsä läpinäkyvyyttä.
Bagdadissa viranomaisiin ei Abidinin mukaan yksinkertaisesti voinut luottaa.
– Jos vertailee Irakia ja Suomea, niin totta kai Suomi on kuin taivas. Silti täälläkin on vilpillisyyttä ja rasismia – kaikenlaista paskaa ja kaikenlaista hyvää rinnakkain.
Suomalaisuudesta Abidin nostaa erikseen esiin rehellisyyden.
– Se antaa turvallisuuden tunnetta ja kasvattaa luottamusta. Suomessa ei tarvitse analysoida ihmisiä, sillä he sanovat, mitä tarkoittavat. Suomalainen rehellisyys on kaunista.
Suomessa järkytti kylmyys ja pimeä
Ulkonäkönsä eli näkymättömyytensä vuoksi Abidinin suhde rasismiin on ulkokohtainen. Joskus hänelle on jotain ehkä huudeltu, mutta tilanteet ovat hoituneet kielimuurin vuoksi itsestään. Taiteilija on seurannut viime vuosien kiivasta yhteiskunnallista keskustelua mielenkiinnolla. Turvapaikanhakijat ovat puhuttaneet kovasti.
– Idealistisesti ajateltuna ihmisten on autettava toisiaan, ja mielestäni kaikilla tarvitsevilla on oikeus hakea turvapaikkaa. Toisaalta kysymys on resursseista. Jos talossani on kaksi vapaata huonetta, sinne mahtuisi helposti kaksi ihmistä, mutta ei kymmentä.
Vastuu on myös tulijoilla, muistuttaa Abidin.
– Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden olisi kunnioitettava maan tapoja samalla tavalla kuin maiden olisi kunnioitettava heitä. Kun niin ei tapahdu, homma leviää käsiin ja rasismi nostaa päätään.
Abidin on ollut tekemisissä monien maahanmuuttajien kanssa eri puolilla maailmaa. Sopeutumisessa uuteen maahan kyse on lopulta maailmankuvasta.
– Tarkoitan yhteiskunnallista valveutuneisuutta tai edes sitä, että on katsottu elokuvia. Yhteisöistä voi saada riittävästi tietoa pelkästään elokuvia katselemalla, Abidin huomauttaa.
Abidin tiesi aikanaan vaimonsa ansiosta, mitä Suomessa oli vastassa. Sokki liittyi lähinnä kylmyyteen ja pimeyteen. Pieni järkytys oli myös yhteiskunnan avoimuus, mutta siihen oli lopulta helppo sopeutua.
Kaikki eivät sopeudu. Usein kun puhutaan maahanmuuttajista, keskustelu kääntyy gettoihin, joihin edes poliisi ei uskalla mennä. Sellaisia on väitetty olevan muun muassa Ruotsissa, mutta maan poliisi on kiistänyt väitteet toistuvasti.
– Jotkut hakeutuvat sellaisiin paikkoihin, ja toiset ajetaan niihin. Sopeutuminen on mahdotonta, jos syöt samaa ruokaa kuin kotimaassasi, puhut pelkästään oman maasi kansalaisille, etkä pidä yhteyttä paikallisiin.
Ilmiö on Abidinin mukaan läsnä kaikkialla. Esimerkiksi Thaimaassa pärjää halutessaan yllättävän pitkälle pelkästään suomen kielellä.
Olemme ihmisinä tosi hyviä tappamaan toisiamme ja luomaan liiketoimintaa.
Adel Abidin
Suomessa gettoja sanan pahimmassa merkityksessä ei ole syntynyt, mutta kaupunkilaiset kyllä osaavat nimetä alueet, joissa asuu paljon maahanmuuttajia.
Abidin vietti aikanaan kuusi kuukautta New Yorkissa.
– Siellä seisovat edelleen ne talot, jotka oli tarkoitettu vain mustille ihmisille.
Paras tapa kontrolloida on pitää kansalaiset kiireisinä
Ihminen on erehtyväinen. Siihen ajatukseen Abidin palaa aiheesta riippumatta. Hänen oletuksensa on, että ihmisellä on tapana pilata kaikki. Sen takia Abidin ei usko oikein mihinkään.
– En usko, että yksikään kirja olisi pyhä, enkä usko taivaaseen tai helvettiin. Profeetat saattoivat olla filosofeja, jotka opastivat ihmistä, hän pohtii.
Taiteilijana Abidinilla on yhteiskunnallinen eetos. Se on hänessä aina läsnä.
– Uskonnot instituutioina ovat pilalla. Sama juttu on vaikkapa kapitalismissa, demokratiassa ja kommunismissa. Marxin kirjoittamana ajatus kommunismista on kaunis, mutta ihmisen toteuttamana kyse on helvetistä, Abidin toteaa.
Kun Abidin muutti Suomeen, hän tutustui uuden kotimaansa historiaan: sisällissota, perusjuttu, ajatteli Abidin.
– Olemme ihmisinä tosi hyviä tappamaan toisiamme ja luomaan liiketoimintaa.
Ateneumiin avautuu maaliskuussa Abidinin näyttely History Wipes. Suurin osa teoksista on vasta rakenteilla, sillä ne syntyvät osaksi tilaa portaikoista näyttelysaleihin. Osa teoksista kommentoi Suomen sisällissotaa. Tarkemmin sanottuna sitä, että aiheesta on pysytty vaiti.
– Tietoa on tarjolla! Abidin ihmettelee.
Kun asuin Irakissa, kukaan ei puhunut sunneista ja shiioista.
Adel Abidin
Tiedon kanssa on tosin syytä olla varovainen. Historialliset tapahtumat kerrotaan usein voittajan näkökulmasta. Siitä taiteilija sai idean. Miksei pyyhittäisi koko historiaa pois? Mitä tapahtuisi, Abidin kysyy. Ajatusleikki on toki mahdoton. Toisaalta esimerkiksi Irakissa lähihistoriaa pyyhitään aktiivisesti parhaillaan pois ihmisten mielistä.
– Tämän päivän johtajat eivät halua ihmisten katsovan taakse ja vertailevan. Saddam Husseinin ajasta ei paljoa puhuta keskivertokansalaisten parissa. Sen sijaan ihmiset on pidettävä kiireisinä luomalla uusia ongelmia. Se on paras tapa kontrolloida.
Terroristijärjestöt ovat Abidinin mukaan hyviä esimerkkejä tällaisista ongelmista.
– Oli Al-Qaida, sitten Isis. Kun Isis lopulta katoaa kokonaan, lyön vetoa, että parin vuoden päästä on taas jotain muuta. Kun asuin Irakissa, kukaan ei puhunut sunneista ja shiioista. Nyt nimistä on tehty ristiriita, jonka vuoksi tapetaan ihmisiä.
"Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia"
Taiteen tekeminen on Abidinin mielestä itsekästä puuhaa – ja juuri siksi niin kiinnostavaa.
– Taiteilija ottaa kantaa ja pakottaa yleisön ottamaan sen vastaan. Länsimaissa sellainen on tavallista, mutta rajoitetussa yhteiskunnassa sensaatiomaista, Abidin perustelee.
Jostain sieltä kumpuaa Abidinin tarve sanoa asiat kiertelemättä sellaisina kuin ne hänen mielestään ovat. Poliittinen korrektius ahdistaa.
– Yksi maaliskuun näyttelyyn tulevista teoksistani käsittelee juuri sitä aihetta, mutta en halua paljastaa enempää, Abidin kertoo.
Lähtökohtaisesti poliittinen korrektius on sitä, ettei haluta sanoilla tai teoilla loukata ketään. Abidinin mielestä asiassa mennään toisinaan liian pitkälle.
– Suomessakin jotkut ovat ylihuolehtivia esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kanssa. Jos minä olisin pakolainen, olisin sellaisesta pahoillani. Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia. Niin ei pitäisi toimia, hän sanoo.
Taiteilijan mielestä kaikkia olisi kohdeltava samalla tavalla.
– Se on aitoa hyväksymistä, Abidin tähdentää.
Abidinille aihe on tärkeä, sillä hän on näkymätön. Sivusta seuraamalla ja sopivasti ulkopuolisena voi tehdä tarkkoja havaintoja.
– Suomalaisille annetaan syitä olla rasisteja. Jotkut maahanmuuttajat tekevät pimeitä töitä ja niin edelleen. Yhtä lailla jotkut suomalaiset ovat väärässä pelätessään ulkopuolisia.
Abidin hörppää maitokahvia Ateneumin aulassa.
– Ihmisten olisi uskallettava olla keskenään eri mieltä asioista. Samalla on syytä kunnioittaa toisten mielipidettä. Kommunikoikaa.
Adel Abidin: History Wipes Ateneumissa 14.3.–22.4.
Muokattu 4.2. klo 17.58: Muokattu gettojen yhteydessä ollut virke "Sellaisia on muun muassa Ruotsissa" muotoon "Sellaisia on väitetty olevan muun muassa Ruotsissa, mutta maan poliisi on kiistänyt väitteet toistuvasti."